yleistä kamerajalustoista
Kamerajalustan eli statiivin ansiosta kamera pysyy tasapainossa ja saat otettua kauniita ja vakaita kuvia. Jalusta on siitä syystä hyvä apuväline. Kamerajalustaa eivät käytä pelkästään ammattilaiset, sillä se sopii hyvin myös harrastelijan avuksi. Kameran lisäksi jalustaa voi käyttää apunaan videokameralla filmatessa tai kaukoputkella katsellessa.
Kamerajalustoja valmistavat esim. Canon, Casio, Hama, Sony ja Velbon.
Kamerajalustatyypit
Statiiveja on erilaisia. Yleisimpiä ovat:
- Kolmijalkajalusta: jalkaosassa on kolme säädettävää jalkaa, joiden avulla teline pysyy tasapainossa. Kamera asetetaan jalustan keskelle ja on siten vakaalla pohjalla. Kolmijalka-alusta mahdollistaa kuvaamisen epätasaisellakin pohjalla. Kolmijalkaa on saatavana sekä muovisena että alumiinisena. Muoviosa voi toisinaan olla liian kevyt, esim. kovassa tuulessa. Alumiininen on taas hieman raskaampi kuljettaa.
- Yksijalkajalusta: eli monopod, nimensämukaisesti niissä on vain yksi jalka.
- Puristinjalusta: voidaan kiinnittää helposti esim. kaiteeseen tai pöydän reunaan.
On myös olemassa pienempiä jalustamalleja, niin kutsuttu pöytäjalusta, tai vielä pienempi malli kuten mini- ja mikrojalustat. Minijalustoissa on joskus hyvin taipuvat jalat, joten kameran asetettua juuri toivomaansa asentoon.
Videokameranjalusta
Videokameralle on kehitelty erityisesti filmaamiseen sopivia jalustoja:
- Video dolly: video dollyn avulla videokameraa saa liikuteltua helposti ja sulavasti, sillä tällainen statiivi kulkee pyörillä. Painaviakin kameroita ja kuvausvälineitä saa liikuteltua helposti video dollyn avulla.
- Olkapäähän tuettava jalusta: painavammankin kameran saa tuettua vakaasti olkapäälle olkastatiivilla.
- Alumiini- tai muovistatiivi: muovista valmistettu jalusta voi toisinaan olla liian kevyt, esim. kovassa tuulessa. Alumiininen on tukevampi, mutta raskaampi kuljettaa kuin muovinen. Mieti ennen hankintaa minkälaiseen käyttöön kamerajalustaa tarvitset.
- Valojalusta: yleensä ammattikäyttöön tarkoitettu kamerajalusta. Sen avulla pystyy luomaan lisävaloa ja ylimääräisen salaman.
Vinkkejä
Kamerajalustaa hankkiessa on tärkeä tarkistaa että oman kameran kiinnitys sopii yhteen kamerajalustan kiinnityksen kanssa. Kaikissa kamerajalustoissa ei nimittäin ole univarsaali kiinnitysmekanismi. Statiiviin kiinnitetyn kameran liikuttelumahdollisuudet vaihtelevat myös erilaisten kamerajalustojen välillä, joten siihen kannattaa myös kiinnittää huomiota hankintaa tehdessä. Joissakin kamerajalustoissa on kuulapää. Kamera kiinnittyy erilliseen kuulaan, ja lukittuu kun sopiva asento löytyy. Tämä tekee kameran liikuttelusta helppoa. Jalustoissa, joissa on panorointipää, erillinen osa varmistaa sen että kameraa voidaan liikuttaa vaaka- tai pystysuunnassa, itse asentoa liikkuttamatta.
Vertaile tässä kategoriassa kameran statiiveja ja löydä parhaat tarjoukset!


