yleistä miesten takeista

yleistä miesten takeista

Takki kuuluu osana asua jokaiseen vuodenaikaan. Hyvä päällystakki tulee valita vuodenajan mukaan, onhan meillä suomessa vuodenaikoja neljä. Vuodenaikojen lisäksi takin voi valita myös sään tai toiminnan mukaan. Sateella siis sadetakki ylle ja lenkille esim. urheilutakki tai verkkaritakki. Takin valmistusmateriaalista riippuen se voi suojata sateelta, tuulelta tai kylmältä. Se voi myös olla hengittävää materiaalia, jolloin takki soveltuu hikiseen urheiluun. Alla lisätietoa erilaisista takeista.

Kuvaus erilaisista miesten takeista
Miesten takeille on useita eri nimiä. Esimerkkejä ovat ulsteri, duffeli, trenssi, villakangastakki ja nahkatakki. Alla tarkemmin mainittujen takkien ominaisuuksista:

  • Ulsteri on löysä yli polven ulottuva päällystakki. Ulsterissa on suuri kaulus ja takahalkio. Useimmiten myös vyö.
  • Duffeli valmistetaan painavasta ja siten myös hyvin laskeutuvasta villasta. Duffeliin kuuluu usein huppu ja napituksen sijaan takki kiinnitetään edestä kiristimillä.
  • Trenssi, englanniksi trenchcoat, on alaspäin levenevä takki, joka kiristetään vyötäröltä vyöllä. Perinteisesti trenssi kiinnitettiin edestä kymmenellä napilla. Uusien tuulien myötä nappien määrää voidaan vaihdella. Trenssi voidaan valmistaa eri materiaaleista, kuten puuvillakankaasta, popliinista tai nahkasta.
  • Villakangastakki ja nahkatakki ovat saaneet nimensä valmistusmateriaalin mukaan, joten ne eivät ole sidottuja mihinkään tiettyyn päällystakkimalliin tai tyyppiin. Tosin nahka soveltuu hyvin pilottitakkien valmistukseen ja olikin alunperin pilottitakin valmistusmateriaali.

Yllämainitut takit voidaan luokitella klassisiksi kaupunkitakeiksi, jotka soveltuvat hyvin arki- ja työkäyttöön.

Vapaa-ajalle on omat takkinsa, mm. tuulitakit, vahakangastakit, sadetakit ja ulkoilutakit.
Mikäli mielii pitää yhtä takkia koko vuoden voi hankkia takin, jossa on irtovuori. Irtovuoria voi olla useampiakin, jolloin esim. fleece-vuori on riittävä syksyllä ja keväällä, villavuori tarpeeksi lämmin talven pakkasiin ja vuoreton takki sopiva kesäsäähän.

Vertaile täällä miesten takkeja ja löydä parhaat tarjoukset!

mainos
sulje

Kysymyksiä, kommentteja, ehdotuksia? Anna palautetta ja kerro meille mielipiteesi.

Löysit virheen sivulta Et löydä etsimääsi Sinulla on parannusehdotus Muu palaute