yleistä naisten alusasuista
Naisten alusvaatteisiin lasketaan rintaliivit, alushousut ja sukat. Rintaliivejä, pikkuhousuja ja sukkia on erilaisia, joten alla olevassa tekstissä kerromme lisää vaihtoehdoista joista voi valita alusvaatteita hankkiessa. Osa alusvaatteista on tavallisia jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuja vaatekappaleita, mutta erikoisuuksiakin löytyy. Alusvaatteita ostaessa on tärkeää osata valita itselleen oikea koko. Siksi kerromme myös kuinka oman koon saa mitattua.
Rintaliivit
Rintaliivien tarkoitus on tukea rintoja. Yleisimpiä rintaliivityyppejä ovat:
- Urheilutopit, jotka valmistetaan joustavista ja tukevista materiaaleista. Siten rinnat pysyvät hyvin tuettuna esimerkiksi juostessa.
- Kaarituelliset rintaliivit tukevat rintoja rinnan alapuolelta metallisen kaaren avulla. Siten rinnat nousevat hieman ylemmäs ja näyttävät suuremmilta.
- Push-up rintaliiveissä on usein myös kaarituki ja sen lisäksi rintaliivin kuppien alareuna on vuorattu paksummalla materiaalilla, joka nostaa rintoja entisestään ja saa rinnat näyttämään suuremmilta.
- Minimizer-rintaliivit ovat kaarituettomia rintaliivejä, joiden kupit on muotoiltu siten, että rinnat näyttävät pienemmiltä.
- Eri tyyppisten kuppien, mallien ja materiaalien lisäksi myös rintaliivien kiinnityksessä on eroja. Suurin ero on ehkä se, että osa rintaliiveistä kiinnitetään edestä ja osa takaa.
Rintaliivien koko
Rinatliivejä ostaessa oikea koko on erittäin tärkeä. Verkkokauppojen sivuilla olevat kokotaulukot ovat usein hyviä ja niiden avulla kuppikoon saa määritettyä helposti ja tarkasti. Rintaliivejä tai urheilutoppia hankkiessa tarvitseekin kahta mittaa:
- Ympärysmitta rinnan alta: mitta on senttimetreissä.
- Rinnanympärysmitta: määrittää kuppikoon. Mitta otetaan rinnan ympäri siitä kohtaa, missä rinnan ympärys on suurin. Kuppikoko ilmoitetaan kirjaimin AA:sta G:hen, AA:n ollessa pienin kuppikoko.
Oikeankokoiset rintaliivit tuntuvat mukavalta, mutta myös napakalta. Selkäpuolen tulee pysyä paikoillaan eikä nousta ylös rintojen painosta. Rintojen tulee asettua hyvin kuppeihin, eikä tunkeutua niiden alta tai sivulta, mikä viittaakin liian pieneen kuppikokoon.
Alushousut
Alushousujakin on suunniteltu erimallisia:
- Boxerit: Alushousut joissa on lyhyet puntit.
- Stringit: toiselta nimeltään G-string on malli, joka peittää kriittiset paikat edestä ja pysyy ylhäällä narun avulla, joka asettuu pakaroiden väliin piiloon.
- Tangat: Verrattavissa stringeihin, mutta kangasta tangoissa on jonkinverran enemmän, joten ne peittävät takaapäin pakaroita enemmän kuin stringit. Lonkan sivulla tangoissa on usein vaan narut.
- Hotpants: alushousut, joissa korkea leikkaus lonkan yläpuolella.
Sukkanauhat
Sukkanauhat pitävät pitkät reiteen asti ylettyvät sukat ylhäällä. Tämän lisäksi moni kokee sukkanauhat eroottiseksi vaatekappaleeksi. Sukkahousut moni kokee käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi kuin pitkät sukat ja sukkanauhat, joten sukkanauhoja käytetäänkin nykyään useammin vain näön vuoksi.
Alusvaatteet erikoistilanteisiin
Erikoistilanteisiin on olemassa erikoisia alusvaatteita kuten korsetti, bustier tai puolikorsetti. Nämä voivat olla koristeellisia alusvaatteita, jotka on tarkoitettu nähtäväksi, tai alusvaatteiksi, jotka muotoilevat vartaloa siten, että toisia kehonosia saa korostettua ja toisia häivytettyä.
Vertaile täällä naisten alusvaatteita ja löydä parhaat tarjoukset!


