yleistä pelikonsoleista
Konsoli tai pelikonsoli on erityisesti pelaamiseen tehty laite. On kahdenlaisia pelikonsoleita. Normaalit pelikonsolit pitää ensin kytkeä televisioon tai muuhun näyttöön. Pienemmissä kannettavissa konsoleissa on oma näyttö jo mukana. Siksi kannettavat pelikoneet soveltuvat hyvin ajankuluksi esimerkiksi matkalle.
Kolme suurta pelikonsoleiden valmistajaa ovat tällä hetkellä Nintendo, Sony ja Microsoft. Pelikonsoleita on vaikea verrata toisiinsa. Pelikone kannattaakin hankkia sen perusteella mitä henkilökohtaisesti pelikoneelta kaipaa, sekä eri konsolien pelitarjonnan perusteella. Alla yleistä tietoa uusimmista pelikoneista.
Suosittuja kannettavia pelikoneita
Suosituimpia kannettavia pelikonsoleita tällä hetkellä ovat:
Nintendo 3DS:
Uusi konsoli tarjoaa uutuutena peleille 3D mahdollisuuden. Myös kuten sen edeltäjä, Nintendo 3DS:n voi kytkeä internettiin, joka mahdollistaa pelaamisen perheen ja kavereiden kanssa. On suositeltavaa pitää tauko noin tunnin yhtäjaksoisen pelaamisen jälkeen silmien lepuuttamiseksi.
Nintendo DS Lite:
Nintendo DS koneessa on kaksi näyttöä, joista yhtä voi ohjailla styluksen avulla. Nintendo DS on kehitelty edelleen ja uusin versio on nimeltään Nintendo DS Lite. Siinä on parempi akunkesto ja se on pienempi kooltaan sekä kevyempi. Nintendo DS aj DS Lite mahdollistavat myös Wi-fi:n käytön. Ja niillä voi pelata GameBoy Advance-pelejä.
Sony PSP Slim & Lite (PlayStation Portable):
Sony PSP (PlayStation Portable) on myös kehitelty edelleen ja uusi versio on nimeltään PSP Slim & Lite. Juuri niin kuin Nintendo DS Lite:ssä Sony PSP:ssä on myös parempi akunkesto ja se on pienempi ja kevyempi. Slim & Lite versiossa on enemmän muistia kuin tavallisessa PSP versiossa ja sillä pystyy soittamaan musiikkia ja katsomaan filmejä. PSP:ssä on myös mahdollisuus Wi-fi:n käyttöön.
Sony PSP 2 NGP (Next Generation Portable):
Vuoden 2011 lopussa Sony aikoo julkaista uuden version suositusta kannettavasta pelikonsolistaan Euroopassa. Laite tulee olemaan muodoltaan samantyyppinen kuin nykyiset PSP:t, mutta suorituskykyisempi. Sillä pystyy myös yhdistämään 3G verkon kautta internettiin.
Suosittuja pelikonsoleita
Tämän hetken suosituimpia pelikonsoleita ovat:
Nintendo Wii:
Lyhyessä ajassa supersuosituksi noussut Wii uudisti konsolipelaamisen täysin uudenlaisella ohjaustavalla; pelejä ohjaillaan kahdella pelikapulalla, joissa on nappien lisäksi liikkeentunnistin, joka tunnistaa liikkeen kolmessa ulottuvuudessa. Tämä mahdollistaa todenmukaisemman pelituntuman peleissä kuten esimerkiksi golf, keilaus ja tennis. Myös taistelupeleissä liikkeentunnistin on kätevä ohjain; aseen tähtäys ja miekkailu onnistuu kättä liikuttamalla. Uuden pelitavan ja pelien myötä Wii on suunnattu kaikille ikäryhmille, mikä on uutta konsolimaailmassa.
Microsoft Xbox 360:
Microsoft Xbox 360 on Xboxin seuraaja. Xbox 360:sta on olemassa kolme versiota. Xbox 360 Arcade (aikaisempi nimi Xbox 360 Core), Xbox 360 Premium (tunnetaan myös nimellä Xbox 360 Pro tai ’tavallinen’ Xbox) ja Xbox 360 Elite. Xbox 360 Arcade on näistä kolmesta halvin, eikä siinä ole kovalevyä. Tavallisessa Xbixissa on 20 GB kovalevy. Xbox 360 Elite on kallein näistä kolmesta Xboxista ja siinä onkin 120GB kovalevy sekä mattamusta ulkokuori. Xbox 360 Premium/Pro ja Xbox 360 Elite pystyvät pyörittämään joitakin vanhemman mallin Xbox peleistä.
Sony PlayStation 3:
Sony PlayStation 3 on PlayStation 2 seuraaja. PlayStation 3 on saatavilla kahdenlaisena: ‘tavallinen’ PlayStation 3, jossa blu-ray-soitin ja 60 gigabyten kovalevy ja PlayStation 3 40GB, jossa myöskin blu-ray-soitin, mutta 40GB:n kovalevy. 40GB:n mallissa on vain 2 USB-porttia neljän sijaan. Tavallisella 60GB:n PlayStation 3:lla voi pelata myös joitain pleikka 2 pelejä, mutta 40GB:n PlayStationilla tämä ei ole mahdollista.
Pelejä ja lisäosia
Lisäosia pelikonsoleihin voi etsiä ja vertailla täällä.
Pelejä voi vertailla täällä.
Jos kaipaat lisätietoa peleistä Pelipalat.fi sivusto tarjoaa mielenkiintoisia artikkeleita pelien maailmasta.
Vertaile täällä pelikonsoleita ja löydä parhaat tarjoukset!


