Verkko-ostaminen ulkomailta
Ajattelitko ostaa ulkomaisesta verkkokaupasta? Ota huomioon, että kuluttajansuojalaki voi olla muissa maissa erilainen kuin Suomessa.
Tällä hetkellä esimerkiksi palautusoikeuteen sovelletaan myyjän maan lakia. Jos aiot ostaa ulkomailta, ota jo etukäteen selvää kyseisen maan lainsäädännöstä. Yksi tapa selvittää lainsäädäntöä on tiedustella asiaa kyseisen maan kuluttajajärjestöltä.
- Huomioitavaa on esimerkiksi verot ja tullimaksut. Ole tarkkana kun käytät ulkomaisia verkkokauppoja.
- Kieltomenettely on uutta kuluttajansuojan kannalta EU:ssa. Suomen viranomaisilla on oikeus valittaa EU-maiden yritysten sopimattomasta menettelystä.
- Ulkomailla tehtyihin ostoksiin sovelletaan yleensä ostomaan lakeja. EU-maissa kuluttajan oikeudet ovat pitkälti samat. Lisätietoja EU-kuluttajaneuvonnasta ja itse Kuluttajaviraston sivuilta.
huomioitavaa ulkomailta ostaessasi
Euroopan Unionin sisällä verkkokauppaa säännellään sähköisen kaupankäynnin direktiivillä sekä etämyyntidirektiivillä. Maakohtaisesti lainsäädäntö voi kuitenkin olla direktiivejä tiukempi. EU:n sisältä on siis turvallisempaa ostaa kuin sen rajojen ulkopuolelta.
Ostaessasi tuotteen toiselta puolelta maapalloa. Huomioi että tuotteen toimittaminen voi viedä useita viikkoja. Ennen kuin tilaat ulkomailta, selvitä kuinka kauan toimitus kestää.
kieltomenettely
Suomessa on säädetty laki rajat ylittävästä kieltomenettelystä. Tämä tarkoittaa, että Suomessa viranomaisilla on oikeus nostaa kanne toisessa EU-maassa toimivan yrityksen lainvastaisesta toiminnasta kohdemaan viranomaisille.
Kuluttaja-asiamiehellä, Lääkelaitoksella, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksella, Kuluttajavirastolla, Telehallintokeskuksella ja Rahoitustarkastuksella on toimivalta panna vireille kieltomenettely ulkomailla. Jos Kuluttaja-asiamies kieltäytyy panemasta kieltomenettelyä vireille, vireillepano-oikeus on Kuluttajaliitolla. Kieltokannedirektiivin säännökset koskevat mm. etämyyntidirektiiviä, sähköisen kaupankäynnin direktiiviä sekä direktiiviä harhaanjohtavasta mainonnasta. Edellä mainituilla säännellään kuluttajansuojaa verkkokaupassa.
Suomen Kuluttajaliitto
Jos olet epävarma kaupasta, käytä verkkokauppa-apuria ennen ostoksen tekoa.


