ryhmittele:
muutaman viikon
Arvostelun kirjoitti Tassuttelija 17 heinäkuu 2009
Osa-alueet:
- 10laatu
- 10ominaisuudet
- 10käytettävyys
Pisteet:
10Pitkään jahkailtuani päätin tilata kahdesta näytöstä suuremman, sillä muuan taidefoorumilla oli eräs taho sanonut isomman olevan kannattavampi kun puhutaan piirtopöydistä, sillä käyttöaluetta voi aina pienentää mutta pienemmästä ei saa suurempaa vaikka kuinka tahtoisi. Päästyäni hinnan tuomasta shokista, olen ollut varsin tyytyväinen. Valmistajan sivuilla on videopätkä, joka kuvaa ominaisuudet varsin kattavasti, mutta eipä näyttöä paljoa tule juuri pyöriteltyä työskentelyn lomassa. Samaisella sivustolla on myös tukifoorumi jossa oli mm. keskustelua mahdollisista naarmuista näytössä, mutta ei niitäkään ole esiintynyt. Lisäksi olen havainnut näytön laidoilla olevat napit, scrollit ja kynän varsin oivaksi tavaksi selata nettisivuja nopeasti ja tehokkaasti. Vehje siis tarjoaa melko pitkälle mitä toivoa saattaa eikä mene rikki yskäisystä, mutta täydelliseksi sitä en tituleeraisi; oman tietotaitoni tasolla koneiden kanssa(luetaan:osaan purkaa ja koota sen) en osaa selvittää, miksi näyttö ei tahdo toimia toisen näytön kanssa, enkä ole ainut samaan ongelmaan törmännyt: Kynä toimii osoitinlaitteena täydellisesti, mutta edistyneemmissä piirto-ohjelmissa kynän piirtojälki voi heittää jopa vaaksan verran vastapäiseen suuntaan toisen näytön virtuaalisesta sijoittelusta, tai luoda sille puolelle Cintiqua näkymättömän koskemattomuuden seinämän, jossa viivoja ei voi aloittaa eikä jatkaa sinne saakka tai ne katkeavat ja jatkavat suoraan kohti toista näyttöä kuvan laitaan asti. Kynän kohdistaminen ei korjaa ongelmaa, ainoastaan toisen näyttölaitteen poistaminen. Toinen merkillinen diivamainen piirre Cintiqsta löytyy myös; se pitää laittaa päälle ennenkuin tietokone käynnistetään, tai se ei näytä mitään. Sitä ei saa myöskään sammuttaa kesken käytön, tai se kieltäytyy näyttämästä mitään kuvaa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta itse käyttökokemukseen. Näyttö lämpenee jonkin verran pitkien sessioiden aikana.
Suosittelisitko tätä tuotetta kavereille tai perheelle? kyllä


