Kuukausilinssit ovat piilolinssejä joita käytetään kuukauden ajan. Tarkoitus on kuitenkin, että piilolinssit puhdistetaan ja desinfioidaan päivittäin. Huolehdi myös että kätesi ovat puhtaat kun asetat piilolinssejä silmiin. Muuten silmiin voi joutua likaa joka johtaa silmien ärsytykseen.
Kuukausilinssit toimitetaan erikokoisissa pakkauksissa, normaalisti 3 tai 6 parin paketeissa. On olemassa pakkauksia joiden avulla selviää jopa 18 kuukautta eteenpäin. Yleensä pakkaukseen on merkitty kuinka pitkälle ajalle se riittää: kuukaudeksi vai useiksi kuukausiksi. Linssien käyttöön ja puhdistamiseen on olemassa siihen tarkoitettuja nesteitä.
Tilattaessa kuukausilinssejä on ensin selvitettävä mikä piilonssi silmälle sopii. Selvityksessä on hyvä kääntyä optikon puoleen. Ensin kannattaa tarkastaa mikä piilolinssien voimakkuus on sinulle sopiva. Saatavilla on todella vahvoja sekä heikompia piilolinssejä. Piilolinssien kuperuuden ilmoittava kaarevuusarvo on yleensä merkitty pakkaukseen. Jos olet piilolinssien ensikertalainen käyttäjä, optikko neuvoo sinulle sopivan kaarevuusarvon. Tämä arvo määrittää, ovatko piilolinssit sopivan kokoiset. On tarpeen tietää myös halkaisijan koko sekä se, että onko silmissä mahdollisesti taittovirhe. Optikko auttaa näiden asioiden selvittämisessä.
Kuukausilinssejä valmistavat esimerkiksi Alcon, Bausch & Lomb, Johnson & Johnson, CooperVision, Visco Vision ja TopVue. Suosittuja tuotesarjoja ovat Biofinity, Proclear, Air Optix ja PureVision. Kuukausilinssejä löytyy niin toorisina (toric/for astigmatism), monitehoina (multifocal) tai yötäpäivää käytettävinä.
Vertaile täällä kuukausilinssejä ja löydä parhaat tarjoukset!
Kuinka kuukausilinssit sopivat silmilleni?
Voinko käyttää kuukausilinssejä useamman viikon peräkkäin?
Mistä tiedän mitkä linssit sopivat minulle?
Jos en tunne linssiä niin onko se kohdallaan?
Käytetäänkö pehmeitä vai kovia linssejä enemmän?
Onko piilolinssien ostaminen netin kautta turvallista?
Pitääkö minun tarkastuttaa silmäni ennen kuin hankin linssit netin kautta
Kuinka viikkolinssit sopivat silmilleni?
Kuukausilinssien asettaminen tapahtuu samalla tavalla kuin tavallisten piilolinssien asettaminen. Pese ensin kädet huolellisesti ja sitten huolehdi että linssi on oikeinpäin, ettei siinä ole likaa ja puhdista se siihen tarkoitetulla aineella. Linssin silmään asetus tapahtuu niin, että pidät ylempää silmäluonta ylhäällä toisella kädellä, ja aseta toisella kädellä linssi silmään, koskettamatta pupillia. Räpsäytä tämän jälkeen silmää pari kertaa, jotta linssi löytää oikean paikan.
Voinko käyttää kuukausilinssejä useamman viikon peräkkäin?
Kuukausilinssit on suunniteltu käytettäviksi tiettyjen kuukausien ajan, ja ne tulisi sen jälkeen heittää pois. Jos käytät linssejä pelkästään päivisin, niitä voi käyttää tietyn ajan, mutta siitä tulee olla maininta pakkauksessa.
Mistä tiedän mitkä linssit sopivat minulle?
Tämän selvittääksesi sinun tulisi käydä optikolla, joka tarkistaa silmäsi ja mittaa näön. Optikko kertoo samalla ovat silmäsi sopivat piilolinsseille. Optikko tarkastaa mm. kyynelnesteen vesipitoisuuden.
Jos en tunne linssiä niin onko se kohdallaan?
Ei, pehmeitä linssejä ei välttämättä tunne, mutta ne voivat silti vahingoittaa silmää. Siksi on tärkeää sovittaa eri linssejä optikon avulla.
Käytetäänkö pehmeitä vai kovia linssejä enemmän?
Suomessa enemmistö käyttää pehmeitä linssejä. Tämä johtuu siitä että niitä on enemmän tarjolla, ja useammissa eri malleissa.
Onko piilolinssien osto netin kautta turvallista?
Piilolinssien hankinnan netistä ei tarvitse olla vaikeaa, jos vain tiedät mitkä linssit sinulle ja sopivat, ja että sopivat silmäsi linssien käyttöön. Siksi on suositeltavaa että tarkastat silmät ja näön ensin optikon luona.
Pitääkö minun tarkastuttaa silmäni ennen kuin hankin linssit netin kautta?
Kyllä, linssejä hankkiessa on suositeltavaa että optikko tarkastaa silmäsi ja näkösi. Toisinaan voi käydä niin, että jonkin aikaa piilolinssien käytön aloittamisen jälkeen on turvallisempaa hankkia silmälasit.
Halkaisija
Halkaisijan arvolla ilmaistaan piilolinssin koko.
Kaarevuus
Tämä arvo kuvaa sitä miten piilolinssi asettuu silmään, eli sen kuperuutta.
Tooriset piilolinssit
Korjaavat taittovirheitä. Näitä tilattaessa on hyvä olla selvillä myös sylinterin ja akselin arvot. Nämä tiedot saat edellisestä pakkauksesta tai optikolta.
Vahvuus
Miinuksella tarkoitetaan likinäköisyyttä, ja plussalla kaukonäköisyyttä.